Oletko kuullut vertauksen persikoista ja kookospähkinöistä?

Suomalainen perustyyppi on kookospähkinä, amerikkalainen on persikka. Luokitus on kieltämättä jyrkkä mutta kiehtova. Tämän artikkelin kärjistykset perustuvat subjektiivisiin havaintoihin elävästä elämästä.

Kulttuuriset erot vaikuttavat ihmisten väliseen kanssakäymiseen, mutta perimmältään kyse on yksilöistä. Persikat ja kookospähkinät elävät yleensä rinta rinnan, ja hämmentävät toisiaan erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa työpaikoilla, sukujuhlissa, taloyhtiöissä tai kaveriporukoissa.

Jos olet persikka, sinuun on kiva tutustua. Olet avoin ja välitön, toivotat uuden naapurin lämpimästi tervetulleeksi, kädestä pitäen. Lähestyt heti uudella työpaikalla muita ja kerrot itsestäsi olennaiset tiedot. Oletat myös muiden tekevän samoin. Mutta jos uusi naapuri tai työpaikan tuttava haluaa ryhtyä sydänystäväksesi, laitat jarrun päälle. Sinun ystävällisyydelläsi on sentään selkeä raja.

Jos olet kookospähkinä, vaikutat varautuneelta, sulkeutuneelta, ehkä jopa kovalta. Uutta naapuria tervehdit väräyttämällä alahuultasi tuskin havaittavasti. Uudella työpaikalla kerrot vain välttämättömät tiedot, tarkkailet mieluummin muita tai hoidat vain työhön liittyvät asiasi avautumatta muuten. Mutta kun sitten kerran pitkäaikainen työkaveri kääntyy puoleesi, ja uskoutuu sinulle, vastaat hänen luottamukseensa avaamalla suuren sylisi ja sydämesi apposen auki.

Tunnistatko itsesi? Vai sijoitutko kenties persikan ja kookospähkinän välimaastoon?

Kaksi esimerkkiä elävästä elämästä:

Tarina 1: Kookospähkinä persikoitten maassa

Suomalainen Erkki muutti yksin Yhdysvaltoihin, töihin pienelle paikkakunnalle keskilänteen. Erkki osallistui työpaikan illanviettoon. Siellä työkaveri toivotti Erkin lämpimästi tervetulleeksi kotiinsa päivälliselle, hänen vaimonsa kun teki erinomaista paistia ja Erkki varmasti kaipasi perheettömänä miehenä ystäviä uudelta kotipaikkakunnalta. Lausuttiin kohteliaisuuksia ja taputettiin miehekkäästi olkaa. Erkki tunnusti pitävänsä paistista, ja olevansa hieman yksinäinen vieraassa maassa. Niinpä Erkki seuraavana päivänä soitti uudelle amerikkalaiselle ystävälleen ja kysyi milloin voisi tulla syömään. Ystävä hämmentyi: ”Enhän minä, öh, oikeastaan on aika kiire seuraavan puolen vuoden ajan.” Pikkuhiljaa Erkki ymmärsi että uusien tuttavien avoimet kutsut olivat pelkkää pintaa. Työpaikan juhlissa replikoitiin lämpimästi, mutta oikeasti hän ei ollut tervetullut yhteenkään kotiin. Melko pian Erkki palasi apeana takaisin Suomeen puhelin täynnä uusia yhteystietoja, hilpeitä somepäivityksiä ja facebook-tuttavuuksia, saamatta yhtään todellista uutta ystävää.

Tarina 2: Persikka kookospähkinöitten kolhittavana

Englantilainen Brad muutti Keski-Suomeen avioliiton myötä. Vaimon sukulaiset ja ystävät vastasivat Bradin vilpittömään tuttavallisuuteen vaikenemalla. Keskustelu tökkäsi heti alkuunsa siihen, ettei kukaan esittänyt jatkokysymyksiä, kukaan ei vaikuttanut kiinnostuneelta Bradista, ja vastasi tylyllä tuijotuksella Bradin parhaimpiin skottivitseihin. Parin kuukauden pohjattoman yksinäisyyden jälkeen Brad tuskastui. Anopin syntymäpäivillä Brad joi liikaa itsetehtyä sahtia, ja itki loppuillasta anopin kaulassa, että EN KESTÄ ENÄÄ, ja että AIVAN KAIKKI VIHAAVAT MINUA. Anoppi hämmästyi; ”Miksi ihmeessä sinä noin sanot? Mehän pidämme sinusta valtavasti.” Tämän jälkeen Brad huomasi viihtyvänsä Suomessa. Pian hän vastasi kysymyksiin ilman ”ajatusmölyä” [thinking noise] vähintään 15 sekunnin viiveellä, harkiten ja punnitusti, ilman turhaa small talkia. Vähitellen Brad sopeutui Suomeen jopa siinä määrin, että kun eräs ystäväni tapasi hänet kesäjuhlilla, ystävä totesi: ” Tämä Brad taitaa olla pohjimmiltaan aikamoisen juro juntti.” Turha lienee mainita että se oli Bradista kohteliaisuus.

Persikan on varmasti helpompi sukkuloida ihmisten ilmoilla ja verkostoitua. Kookospähkinän kanssa on kankeaa jutustella, mutta kun tuttavuus etenee, sen syvyydellä ei ole rajoja eikä esteitä.

Tunnistatko tyypit?

Tee persikka-kookospähkinätesti:

Kaverisi sairastui ja joudut osallistumaan ypöyksin isoon kesäjuhlaan. Miten käy?

A. Fantastista! Tunnin sisällä seisot ison piirin keskellä jakamassa tietoja paikan parhaista juomista ja taustabändin basistista. Tähtäimessä 36 uutta facebook-kaveria ja vähintään 10 Linkedin-tuttua. Wau mikä mahdollisuus!

[Just. Tässä on punaposkinen persikka, todellakin. Meillä Suomessa tällaisille jaeettiin vielä 30 vuotta sitten kouluissa hymypoika-patsaita.]

B. Painajainen! Tällaiset juhlat ovat täynnä tekohymyjä ja yliuteliaita ihmisiä. Valitset hiljaisen nurkan ja mietit siellä donitsi kädessä miten kauan voi tuijottaa yhtäjaksoisesti lattiaa ennen kuin lääkintämiehet tulevat kyselemään tiedätkö mikä päivä on, tai vuosi, tai kuka oli viimeisin Suomen presidentti jonka osaat nimetä?

[HALOO KOOKOS, vähän rajaa ja varoituksen sana: Tämä ei ole vitsin paikka. Jos vastaat kysymykseen KEKKONEN, löydät itsesi pienestä pehmustetusta huoneesta, eikä ketään naurata, ei ollenkaan, ei edes huomenna.]

C. Ujostuttaa, mutta hei: voisihan sitä tyhjänpäiväisen höpinän sijaan tutkia onko juhlapaikan ullakolla upeata maisemaa, museokalusteita tai historiakirjallisuutta. Ja eikös tuolla ole juuri se viulukotelo, jossa lähetettiin salaa lampaanlihaa suurelle suomalaiselle säveltäjälle nälkävuonna 1917? Sitä täytyy tutkia lähemmin.

[hmm, tähän eivät eksoottiset hedelmät riitä. Selvästikään et ole PERSIKKA, muttet toisaalta myöskään KOOKOS. Ehkä haluaisit tulla töihin Deep Helsinkiin. Me täällä sivuston takana tykkäämme hassuista tarinoista ja totisesta tutkimustyöstä]

Näkökulmia persikoista ja kookospähkinöistä:

Jaa postaus somessa