Tausta

Deep Helsingin taustaa

Vuosi 2013.

Teknologiamessut Hong Kongissa. Eräs liikemies kysyi helsinkiläiseltä mikä tekee Suomen pääkaupungista erityisen. Mikä paikka on THE paikka, joka ulkomaisen turistin on ehdottomasti nähtävä.

Intialaistaustainen herra Q oli juuri kertonut matkustaneensa kuluneen vuoden aikana Australiassa sekä Etelä- ja Länsi- Euroopassa. Hän ylisti Sydneyn oopperataloa ja Vatikaanin aarteita, ja Euroopan keskiaikaisten linnoitusten henkeä, joissa saattoi aistia vanhojen ylimyssukujen läsnäolon. Q oli lasketellut Sveitsissä, Kanadassa ja Lapissa. Hän rakasti Rion karnevaaleja ja Meksikon Kuolleiden päivän värikkäitä juhlallisuuksia, mutta arvosti toisaalta myös pieteettistä japanilaista ilmaisua ja skandinaavista pidättyväisyyttä.

Mikä tekee Helsingistä erityisen?

Herra Q kuuli lavean tarinan ihmisten avarakatseisuudesta, upeista ravintoloista, puistojen kauneudesta ja puhtaasta ilmasta, jokamiehenoikeudesta ja Helsingin saaristosta. Helsinkiläinen kehui myös suomalaista rehellisyyttä, erityislaatuista huumorintajua ja sananvapautta.

”Joku tietty rakennus tai nähtävyys?” Tivasi Q: ”Mikä Helsingissä vie turistilta jalat alta?”

Kotona Helsingissä matkailijat jonottivat tutuissa suosikkikohteissa, kun ainutlaatuisia ja tutustumisen arvoisia kohteita, palveluita ja tuotteita olisi löytynyt myös kulman takaa, tai lyhyen bussimatkan päästä. Turistilaumoja katsellessamme me helsinkiläiset  totesimme yhdessä, että Helsinki on parhaimmillaan pinnan alla, pienissä yksityiskohdissa, tuokiokuvissa ja tarinoissa, piilossa ylimalkaisilta katseilta. Sitä on vaikea tiivistää yhteen turistikohteeseen, some-tykkäyksiin tai peukutuksiin.

Vuosi 2018

Helsinki nousi maailman vilkkaimmaksi matkustajasatamaksi (12,3 miljoonaa matkustajaa). Helsinki-Vantaan lentoaseman matkustajamäärä kasvoi yli 10 prosenttia. Myös matkailijoiden yöpymisten määrä kaupungissa kasvoi ennätyslukemiin.

Deep työryhmä huomasi olevansa samaa mieltä kasvavan matkailijajoukon kanssa; turistikrääsän tilalle tarvitaan syvällisempiä sisältöjä, aitoja elämyksiä, tositarinoita ja faktaa. Jututimme ihmisiä, kyselimme, ideoimme ja teimme suunnitelmia.

Vuosi 2019

Deepin ydinjoukko alkaa muotoutua, ja joukossa tiivistyy ainutlaatuinen yhdistelmä journalismin, valokuvauksen, kulttuurin ja brändiviestinnän taitoa!

Deep Helsinki tuottaa Helsingin kasvavalle matkailijajoukolle ja muille Helsinki-faneille aitoa & laadukasta sisältöä – tinkimätöntä faktaa ja tositarinoita. Hassuja anekdootteja, historiatietoja, erilaisia näkökulmia, tarinoita ihmisistä Helsingin todellisten helmien takana. Ne eivät näy turistimyymälöitä ja suosituimpia nähtävyyksiä kiertävän turistin silmiin, mutta ovat kaivettavissa esiin pienten helsinkiläisten helmien kautta.

Deep työssä haluamme nostaa esiin ihmiset ja tarinat innovatiivisten yritysten, urheitten ja näkemyksellisten kivijalkamyymälöitten, aktiivisten seurojen, asiastaan innostuneitten tapahtumajärjestäjien ja yhdistysten takaa.

Mikä tekee Helsingistä erityisen?

Vastaus rakentuu pienistä tarinoista.

Helsinki on parhaimmillaan pinnan alla, pienissä yksityiskohdissa, tuokiokuvissa ja tarinoissa, piilossa ylimalkaisilta katseilta.

Deep Helsingin sisällöt tarjoavat matkailijoille erilaisia näkökulmia ja rouheita sisältöjä, joissa suomalaisuutta ja helsinkiläisyyttä pohditaan vapaamuotoisemmin, syvällisemmin ja henkilökohtaisemmin kuin isojen medioitten viestinnässä tai some-suosituksissa. Tarkoitus on leventää ja syventää matkailijoitten kokemuksia Helsingistä.

Paikallista syvätietoa

Taustalla vahvat sisällöntuottajat ja loputon uteliaisuus

Deep Helsinki tuottaa Helsingin kasvavalle matkailijajoukolle ja muille Helsinki-faneille aitoa sisältöä – tinkimätöntä faktaa ja tositarinoita, jotka eivät näy turistimyymälöitä ja suosituimpia nähtävyyksiä kiertävän turistin silmiin, mutta ovat kaivettavissa esiin pienten helsinkiläisten helmien kautta.

Haluamme nostaa esiin ihmiset ja tarinat innovatiivisten yritysten, uniikkien kivijalkamyymälöitten, aktiivisten seurojen, asiastaan innostuneitten tapahtumajärjestäjien ja yhdistysten takaa.